Tänään aamulla, kun olin keskustaan menossa, tapaamaan ihania pieniä joogiksiani ja heidän vanhempiaan, näin vanhemman herran jalkakulkukäytävällä iso kukkapaketti sylissään. Oletan että kukat ehkä olivat kotona odottavalle vaimolle, naistenpäivän kunniaksi. Miten ihanaa ajattelin. Itse olen aikaisemmin osaksi nähnyt naistenpäivän juuri näin. Että mies tai nainen huomioi elämänsä naista hieman enemmän juuri tänä päivänä. En ole aina kunnolla miettinyt syytä miksi naistenpäivää juhlitaan tai huomioidaan.
Naisena oleminen ei aina ole ollut yhtä helppoa kuin tänä päivänä, jos sen saa näin kliseemaisesti ilmaista. Meillä ei aina ole ollut samoja oikeuksia, me emme ole olleet edes täysi-ikäisiä päättämään omasta kehostamme saatikka itsestämme niin kuin nyt. Aikaisemmin meidät luokiteltiin vähemmän arvoisiksi olennoiksi, toisen luokan kansalaisiksi, joilla ei älykkyyttä löytynyt.
Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että historian naiset ovat raivanneet tietä ja mahdollistaneet meille, nykyajan naisille päättää itsestämme, omasta kehostamme sekä yhteiskunnassa ja että meillä on tasa-arvoiset oikeudet. Valitettavasti näin ei ole joka puolella maapalloa edes nykyään, mutta oikeaan suuntaan olla menossa.
Juhlikaamme tätä päivää ja miettikäämme naisen yhteiskunnallista kehitystä. Miten paljon rikkaampi yhteiskunta on erilaisten ajattelijoiden kera. Juhlikaamme ilman että arvostelemme toisiamme, olemme sitten naisia tai miehiä, kaikki omalla tavallamme ja tiedostaen että kelpaamme juuri sellaisina kuin olemme.
Ihanaa sunnuntaita ja pidä huolta itsestäsi ja heistä lähelläsi <3